Ruskosammakko

Rana temporaria

Ruskosammakko on maamme runsaslukuisin ja tunnetuin sammakkoeläin. Aikaisemmin lajia kutsuttiin yksinkertaisesti ”sammakoksi”, mutta jotta laji olisi helpompi erottaa yleisestä termistä ”sammakko”, on nimen alkuun lisätty tunniste ”rusko”. Lähes jokainen on varmaan joskus nähnyt ruskosammakon. Monet ovat katselleet myös niiden kutua ja nuijapäitä (eli toukkia) jossakin ojassa tai lampareessa tai kuunnelleet niiden keväistä kurnutusta.

Ulkonäkö ja koko

Ruskosammakko on tyypillisen sammakon muotoinen, tanakkarakenteinen otus, jonka väritys vaihtelee suuresti. Selkäpuoli on ruskehtavan punertava, harmahtava, vihertävä tai kellertävä ja usein tummalaikkuinen. Hartioiden välistä löytyy usein tumma kiilan muotoinen kuvio ja silmistä kulkee korvan kautta niskaan tummempi ”naamari”. Täysikasvuisilla sammakoilla kuononkärki on pyöreä. Kyljet ovat laikukkaat tai juovikkaat. Vatsapuoli on vaalea, harmahtava, kellertävä tai joskus jopa oranssiin vivahtava, ja siinä on harmaampia läikkiä tai juovia. Kurkku on vaalea. Kutevilla koirailla voi kurkussa olla sinertävä vivahde, ja niiden etujalkojen sisäpinnalla olevat kutukyhmyt ovat mustat ja karheat. Takajalan lyhimmän varpaan tyvessä sijaitseva metatarsaalikyhmy on pieni, vaalea ja pehmeä. Takajaloissa on suuret räpylät.

Suurimmat ruskosammakkokoiraat voivat kasvaa kahdeksan sentin ja naaraat yhdeksän sentin mittaisiksi. Usein molemmat sukupuolet jäävät kuitenkin tätä pienemmiksi.

Viitasammakosta ruskosammakon erottaa pyöreämmästä kuonosta ja pienestä metetarsaalikyhmystä. Lisäksi eläimen koko ja vatsan väritys voivat antaa viitteitä lajimäärityksen avuksi.

Katso myös: Ruskosammakon ja viitasammakon erottaminen toisistaan.

Ääntely

Ruskosammakko kurnuttaa etupäässä lisääntymisaikanaan. Ääni on kumeaa kurnutusta, joka muistuttaa nahan narinaa. Ääni voi olla vaimea, sillä koiraat ääntelevät usein veden alla, vain silmät ja kuono näkyvissä pinnalla.

Kuuntele ääninäyte: Jean C. Roché. Au pays des Grenouilles / Frog talk. Cd-levy. Sittelle, 1997.

Levinneisyys

Ruskosammakko on Suomen (ja koko Euroopan) laajimmalle levinnyt ja monilla alueilla yleisin sammakkoeläinlaji. Sitä tavataan kaikkialla maassamme ja levinneisyys jatkuu aina Jäämerelle saakka. Runsaslukuisimmillaan sammakko on Etelä- ja Keski-Suomessa, Lapissa ne ovat selvästi harvinaisempia.

Elinympäristö

Ruskosammakko ei ole kovin nirso elinympäristönsä suhteen, kunhan se löytää päiväksi mukavan varjoisan, ja tarpeeksi kostean piilopaikan. Useimmin ruskosammakoita tapaa puutarhoista, metsistä, niityiltä ja soilta. Kutunsa ruskosammakko laskee mieluiten reheväkasvuiseen, runsasvetiseen lammikkoon, mutta jos sellaista ei ole saatavilla voi se kutea pienempäänkin lätäkköön, rauhallisesti virtaavaan ojaan tai karuunkin järven lahdelmaan.

Elintavat

Ruskosammakko on hämäräaktiivinen eläin, mutta sateen jälkeen se voi liikkua myös päiväsaikaan. Kesällä ruskosammakko on pääasiassa maaeläin, ja silloin se liikkuu maan rajassa. Keväisin kutuaikaan ruskosammakot kerääntyvät suurinakin laumoina kutulammikoille, ja kutuajan muutaman viikon ne viihtyvät lähes yksinomaan vedessä. Kutu tapahtuu veden pinnan tuntumassa, mutta säikähtäessään eläimet sukeltavat pohjaan, missä ne voivat pysytellä pitkäänkin. Kutuaikaan ruskosammakot ovat usein aktiivisia lähes ympäri vuorokauden. Samoin loppukesällä ilmestyvät pikkuruiset ruskosammakot ovat liikkeellä myös päiväsaikaan.

Ruskosammakot liikkuvat joko voimakkailla takajaloillaan hyppien, tai toisinaan kävellen. Vedessä ne uivat luonnollisesti sammakkoa, ja takajaloissa olevien suurten räpylöiden ansiosta niiden meno vedessä on hyvin vauhdikasta.

Ruskosammakot syövät erilaisia pieniä selkärangattomia, kuten hyönteisiä, hämähäkkejä, kastematoja ja etanoita. Ne pyydystävät pienet saaliit muutaman sentin mittaisen tahmean kielensä avulla, ja isommat ötökät suoraan suuhunsa poimimalla. Ruskosammakon toukat syövät vedessä kasvavaa kasviperäistä ravintoa.

Talvehtiminen

Ruskosammakon talvehtiminen alkaa maamme eteläosissa syys-lokakuussa, pohjoisessa hieman aikaisemmin. Siirtymisen talvehtimispaikalle käynnistävät usein ensimmäiset yöpakkaset.

Ruskosammakko talvehtii joko vesien pohjamudassa tai maalla erilaisissa maakoloissa ja kivien alla. Jos ruskosammakon käyttämä vesi jäätyy pohjaan saakka, tai ne eivät maalla ollessaan ole päässeet roudan alapuolelle ovat niiden selviämismahdollisuudet kylminä talvina heikot. Hyvään koko talven auki pysyvään lähteeseen tai sopivaan lampeen voi kerääntyä tuhansiakin sammakoita horrostamaan samanaikaisesti. Leutoina talvina ruskosammakoita voi tavata hangelta loikkimasta tai jään alta uiskentelemasta.

Kun ilman lämpötila keväällä, huhti-toukokuun aikana ylittää +5 astetta alkavat ruskosammakot kömpiä esiin talvipaikoistaan ja suunnata kohti lisääntymisalueita.

Lisääntyminen, kasvu ja ikä

Lisääntymiskausi kestää huhtikuun alusta kesäkuun loppuun, riippuen olinpaikasta ja kevään kulusta. Ruskosammakko laskee munansa matalaan veteen, rannan läheisyyteen missä vesi on lämpimintä.

Koiraat saapuvat kutupaikoille ensin ja alkavat kurnutuksellaan houkutella paikalle naaraita. Samalla koiraat taistelevat keskenään parhaista kutupaikoista. Koiraat ovat innokkaita ja tarttuvat paritteluasennon tapaan helposti kaikkeen mikä liikkuu, myös toisiin koiraisiin, jotka tällöin ääntelyllään ilmoittavat virhearvioista. Parittelushow jatkuu usein päiväkausia, ja vaikka yöpakkanen jäädyttäisi veden pinnankin jatkuvat häät jään alla. Koiraita on paikalla yleensä enemmän kuin naaraita, ja naaraat joutuvatkin usein melkoiseen myllytykseen. Kaiken hulinan jälkeen itse munien lasku ja hedelmöitys tapahtuu lopulta melko pienessä ajassa. Naaras laskee munat veteen, ja sen selässä hartioista kiinnipitävä koiras laskee spermansa niiden päälle, jolloin tapahtuu ulkoinen hedelmöitys.

Munat ovat alapinnan pientä vaaleaa täplää lukuun ottamatta täysin mustia, ja niitä tulee yhdeltä naaraalta 600-2000 kappaletta. Munat lasketaan klöntiksi, joka ensin painuu pohjaan, mutta kun niiden ympärillä oleva hyytelö paisuu vedessä, munat nousevat pintaan kellumaan. Paisuneen hyytelömassan halkaisija kasvaa lopulta 10-30 senttiin. Yksittäisen munat ovat pyöreitä, kooltaan 1,8–2,3 millisiä, ja niitä peittää turvonneena halkaisijaltaan sentin kokoinen hyytelöpallo.

Noin kolmessa viikossa 6-8 milliset poikaset kuoriutuvat, ja alkavat liikkua jäljelle jääneen hyytelömassan seassa. Tällöin niillä on myös ulkokidukset. Parissa päivässä toukille kehittyy suu ja ne alkavat etsiskellä ravinnokseen lammen levää ja muuta kasvispitoista ravintoa vesikasvien pinnoilta. Toukat voivat syödä jossain määrin myös alkueläimiä ja muita vedestä löytyviä mikroskooppisia eläinkunnan olioita. Tässä vaiheessa ulkokidukset muuttuvat sisäisiksi.

Toukat kasvavat 2-3 kuukaudessa neljän ja puolen sentin mittaisiksi. Samaan aikaan kasvun kanssa sammakolle kehittivät jalat. Ensimmäisenä puhkeavat takajalat, ja niitä seuraavat etujalat. Kun etujalat ovat puhjenneet, pyrstö alkaa surkastua ja muodonvaihdos alkaa lähestyä loppuaan. Tänä aikana myös ruoansulatuskanava ja hengityselimistö kokevat suuria muutoksia. Kasvissyöjästä tulee peto, ja kidukset muuttuvat keuhkoiksi. Näiden mullistusten päivien aikana sammakko ei enää syö mitään, vaan elää surkastusvasta hännästään saamansa vararavinnon turvin.

Pikkuruinen ruskosammakko saattaa nousta vedestä hetkeä ennen muodonvaihdoksen loppua, kun sillä vielä on pyrstöstä pieni pätkä jäljellä. Mutta se surkastuu nopeasti ja muodonvaihdos pääsee loppuunsa saakka. Häntänsä menettänyt sammakko on reilun sentin mittainen pieni peto, joka etsiskelee ravinnokseen erilaisia pieniä selkärangattomia.

Ensimmäisenä kesänään ne saavuttavat noin kahden ja puolen sentin pituuden. Toisen vuotensa lopussa ne ovat jo viisisenttisiä, ja kolmannen lopussa kuuden sentin kokoisia. Ensimmäiset vuotensa ruskosammakko elää kokonaan maalla, ja palaa veteen vasta sukukypsyyden saavutettuaan, 2–4 kesänään. Pitkäikäisimmät sammakot ovat eläneet 10-15 vuotiaiksi, mutta usein niiden elämä päättyy pedon suuhun paljon aikaisemmin.

© 1999-2022 | Niina & Joonas Gustafsson